Runotorstai
Vanhatkin naiset jo nauravat meille,
Kun emme kelpaisi edes heille,
Eivätkä ne pyydä meitä deiteille.
Säälittäviä ollaan koko sakki,
Senhän tietää jo naapurin rakki,
Joka kerran kengälleni kakki.
Yksin täytyy näitä polkuja kulkea,
Ei saa naista syliinsä sulkea,
On tämä elämä vaan niin julkea!
Näkyyköhän koskaan tunnelista valoa?
Löydänkö koskaan naista jaloa?
Vai onko yksin alettava tekemään taloa?
Että semmosta tälläkertaa, ja aihe perinteisesti runotorstain -sivuilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
10 kommenttia:
Hienoa huomata että AC/DC:kin on löytänyt itsesäälin ihmeelisen maailman.Tervetuloa, orsilla on vielä tilaa...
Koska loppuu tämä kestoaihe?
Milloin alkaa elämässä uusi vaihe?
varmaan sitten jos joskus joku meistä pääsee katselemaan elämää kerhon ulkopuolella.
Mutta jos joku sitä pääsee maistamaan niin silloin lentää kerhosta pois ja ei enää kirjoittele tänne. Täältä blogilta siis lienee turha odottaa lukevansa runoa joka ei liittyisi blogin teemaan.
Akuuttina voinee palata taas kroonikoksi?
Tottahan toki.
Nimim. Matkalla kroonisuuteen
"Vai onko yksin alettava tekemään taloa?"
Kaverini, joka on raksamies ja hyvää poikamiesainesta, kertoi rakentavansa talon itse. Hän suunnitteli että rakentaa taloon lastenhuoneen kaiken varalle, jos tulevaisuudessa sattuisi hyvin käymään... No mies hylkäsi talonrakennushaaveet ja tokaisi:
"Turhaa siihen lastenhuonetta olisi ollut rakentaa, kun sinne hirttäytyy kuitenkin 50 vuotiaana erakkona, ja joku löytää vasta viikkojen kuluttua"
Tämä tarina on tosi!
Siinä on kaveri osunut oikeaan.
Nyt tämä kaveri on aloittanut seurustelu suhteen ja menettänyt itsesäälin sekaisen, negatiivisen otteen elämäänsä.
Kaikki näyttää positiiviselta... pelottavaa
Lähetä kommentti