Runotorstai
Yksin mies elämän aloittaa.
Ja turhaan naista tavoittaa.
Kipua, kipua, ei naista.
Särkyä, särkyä, ainaista.
Sydän on rikki, niin rikki.
Kohta koittaa se viimeinen tikki.
Orsi kutsuu, köyden kaipuu.
Pimeän syliin kohta vaipuu.
Elämä myös päättyy yksin.
Niin katkerin kärsimyksin.
Enää ei kipua, ei särkyä.
Ilta alkaa hämärtyä.
Aamulla kukaan ei miestä muista.
Lehdet vain hiljaa tippuvat puista.
Näin on loihdittu taas iloiset riimit. Runotorstain malja on meidän osalta täytetty. Hyvää yötä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ei nää naista jos ruho kiikkuu liian ylhäällä
Huumorin läpi vakavaa asiaa. Jotenkin tämä toimii eikä lukijaa oikeastaan muutaman rivin jälkeen enää naurata.
Tosi taitavasti kirjoitettu runo! Aika iso tunneskaala ehti mun läpi kulkea riimien myötä.
Tästä tulee mieleen Kotiteollisuuden sanoitukset. Hiukan kiikkuu melodramaattisuudessaan kornin partaalla, mutta päätyy vakavan puolelle, vakavoittavan. Suomalaisen miehen murhetta.
Ilmankos sitä kerrotaan, että jo napanuoraan.
Lähetä kommentti