perjantaina, marraskuuta 09, 2007

Poikamiehen käytös järkytti

Saamiemme tietojen mukaan viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä tavattiin joukko poikamiehiä ilmajoen paikallisessa ravintolassa. Mukana oli myös yksi krooninen poikamies. Onneksi tieto oli kantautunut naisten korviin jo etukäteen, koska paikalla olleet kertovat naisia olleen paikalla hieman normaalia vähemmän.

Illan edetessä poikamiesten kerrottiin aihauttaneen pahennusta ja järkytystä etenkin paikalla olevien naisten keskuudessa. Loppuillasta poikamiehiä tavattiin tanssilattiallakin ja siinä vaiheessa oli suurin osa naisista ymmärtynyt antaa heille tilaa ja lähteä pois.

Eräs uhkarohkea nainen oli huhujen mukaan kuitenkin uskaltanut jäädä tanssilavalle ja jopa tanssinut erään poikamiehen kanssa. Silminnäkijän mukaan poikamies oli tanssinut hänen kanssaan myös illan viimeisen hitaan, mikä oli jäkyttänyt kaikkia paikalla olleita. Tanssi oli hänen mukaansa alkanut näyttämään niin herkältä, että paikalla ollut silminnäkijä ei voinut katsoa sitä loppuun asti. Heidän loppuillan liikkeistään ei ole toimitukseemme kantautunut minkäänlaista informaatiota.

Ei kommentteja: