Pohjanmaan joet

Jos sitä taas vaihteeksi jorisis tännekin jotain kun edelleen näyttää muilla kerhon kunniarvoisilla jäsenillä menevän erittäin hyvin tai sitten erittäin huonosti.

Jälleen kerran pohdin itselleni läheistä aihetta eli sitä miten voin ollakkin näin uskomattaman hyvä poikamies eli onko siihen muitakin syitä sen lisäksi, että olen luotu poikamieheksi.
Jos niin huonosti on tapahtunut että huomaa että jonkun kanssa voisi ehkä olla jotain säpinän mahdollisuutta niin näin krooninen poikamieshän pakenee siinä vaiheessa. Tarkoitan tällä konkreettisen pakenimisen eli sellaisen, että jossain kuppilassa vaikka joku tulisi juttelemaan niin silloinhan poikamies ryntäisi pihalle sieltä ja eikä pysähtyi heti ensimmäiselle grillille vaan vasta toiselle. Tämän lisäksi tarkoitan tällä sellaista, että kun näkisi tälläisen ihmeen istuvan vaikka ruokalassa niin enhän minä hänen viereensä menisi istumaan vaan ehtisin paikan jostain syrjemmästä. Jos tälläinen tapaus istuisi takkahuoneessa sohvalla niin minä en uskaltaisi mennä hänen viereen istumaan. Jos näkisin kävelemässä jossain kääntyisin toiseen suuntaan ja kahtoisin perään surullisena ja harmittelisin miksi tein taas näin. Esimerkkejä voisi keksiä tuhansia.

Mutta kun toimin näin loistavan poikamiehisesti niin tällä saan annettua toiselle sellaisen kuvan, että minua ei kiinnostaisi pätkääkään vaikka tällaisessa heikossa hetkessä tilanne on justiinsa toinen. Syy tälle käyttäytymiselle löyty alitajunnasta sitä jotenkin ajattelee, ettei saa näyttää liian kiinnostuneelta ettei vaan säikytä toista. Mutta kiitos tämän olen entistä vahvempi poikamies ja pystin paluu sen oikealle omistajalle on taas pykälän lähempänä.

ps. Simpsonitkin oli masentava sarja kun Milhousella on ollut vakavampaa säpinää kuin minulla. Onneksi se on fiktiota kun tosielämän Milhouset ovat vahvasti poikamiehiä.