Viimeviikolla ei tullut tehtyä mitään erikoista, lähinnä auoin vaan päätäni Willelle ja pällistelin kämpillä. Torstaina olin kaverin luona saunomassa. Ja tämän illan takia minua on nimitelty pelimieheksi ym. ym. Lähinnä nämä syytöksen on tulleet muilta jäseniltämme. Pahinta tässä on se että nämä syytökset on aivan perättömiä. Torstaina saunomisen jälkeen lähdimee käymään cabaretissa. Siinä sitten tiskillä ollessani tuli viereeni joku tyttönen. Hän siinä vilkuili jonkun aikaa, kunnes uskoltauduin puhumaan hänelle. Siinä sitten aikani rupattelin tälle tytölle kunnes hän lähti siitä. Ja tästä aivan uskomattomasta säpinästä minua syytetään pelimieheksi! Minusta tuossa ei ollut yhtään mitään minkä voisi laskea säpinäksi! Sitten sieltä talsin kämpille ja aloin nukkumaan heti eli noin puoli neljän aikoihin. Ja tietysti pirteänä seuraavana päivänä kouluun jo kahdeksaksi.
Viikonloppuna olikin sitten Ex-puheenjohtajamme Matti täällä kyläilemässä. Emme tehneet oikeastaan koko viikonloppuna mitään. Willeä tietysti nöyryytimme pokerissa muttei tehty oikeastaan mitään muuta mainitsemisen arvoista.
Tällä viikolla olisikin sitten ehkä jopa hieman poikamiehisestä näkökulmasta pelottava tapahtuma luvassa, eli huomenna olisi tursajaiset. Uskon kyllä suoriutuvani tästä tapahtumasta ilman vakavia säpinöitä. Rankka päivä tulee varmaan olemaan, koulua ei ole ollenkaan mutta tuo tapahtuma alkaa jo puoliltapäivin ja jatkuu varmaan jatkoineen aamun pikkutunneille saakka. Raportti tästä tapahtumasta on kyllä luvassa varmaan viikonloppuna viimeistään.
Eilinen oli todella "siisti" päivä. Tai no kuinka siisti kämppä voi nyt olla parin tunnin siivouksen jälkeen, no voihan se siisti olla mutta täytyy ottaa huomioon että siivoojana toimi Wille. Hän nimittäin hävisi meidän BB vedon, tai siis jätti yhden jakson katsomatta ja joutui siivoamaan koko kämpän. Tästä voittekin lukea lisää tuon lurjuksen blogilta. Tämän BB-vedon säännöt voitaisiinkiin laittaa tänne näkyviin jahka nyt ensin saadaan ne virallisesti paperille.
Nyt kun olen koulussa niin voisin alkaa lisäämään aina joka tekstiin kysymyksen mihin olen koulussa saanut vastauksen. Jokaiselle joka vastaa ensimmäisenä oikein piirrään kuvan. Oikein vastannut saa päättää minkä kuvan.
Aloitetaan aika vaikealla (Wille ei saa vastata koska hän tietää tämän): Paljonko on 1+1?
Poppi jytää: Kilpi - Nerokasta ikävää
Popista pöllittyä: "Ääni taas häviää , niin kuin lähti kesäsää.Tää on taas tätä nerokasta ikävää. Jääteetä lipittää etsiskellen järkevää sävelmää värittämään näkyvää pimeään"

43 kommenttia:
Veikkaan että tursajaisissa näet paljon paljasta pintaa. Ei varmaan niinkään naisten mutta miesten nyt ainakin.
Pinta kun pinta
Mikähän oli Mannisen matematiikan numero lukiossa? Vastaus on yllättäin väärä.
42
176
Montako kertaa saa arvata?
No vaikka niin monesti että arvaa oikein
2
Ei Manninen vaan osaa
ei mittään ootas se on 11
Meillä koulussa opetetaan hienoa matikkaa.
Kaikki vastaukset ovat nimittäin vääriä
No eikös se ole 3.
No eihän se ole
Jos ei yhteentoista mennessä ole tullut oikeaa vastausta niin kerron sen teille, Ja vieläpä pitkän luennon kera
-1
-2
010100
Aika hyviä arvauksia....Mutta vääriä
112
2,1
Väärin menee
1212
Kylläpäs ne tekkee lankomiehestä siellä pirkanmaalla viisaan nyt! Ku ei meinaa itekään tajuta et 1+1 on 2. Ettet vaan ostanu nuukuuksissa jotain pirraatti laskinta jos se saa noin yksinkertasesta jonku muun tuloksen kuten esim 3
Vinkki: Tässä tapauksessa 1+1 ei tarkoita matemaattista lauseketta. Mutta vastaus tähän on ihan numeroina
Vimonen arvaus 707
Alkaa P:llä loppuu A:lla nii hianoo olla...
1
Jööti arvas! Taisin muistaakseni mainita tuon kun kysyit mitä olet oppinut niin 1+1=1. Noh, valitsehan minkä kuvan piirrän sinulle.
Ja tämähän tulee boolen algebrasta. Sen enempää en ala tätä selittämään kun harva tajuaa mutta lisätääs tuommonen Looginen yhteenlasku:
1. Looginen yhteenlasku (Boolen 'TAI') (OR)
0+0 = 0
0+1 = 1
1+0 = 1
1+1 = 1
jooooooooooooooooooooooooooooo
Eli vielä selvennykseksi(epäselvennökseksi) tuo on siis OR eli TAI piirin totuustaulu, jossa tuloja kuvataan ykkösillä ja nollilla. Eli OR -piirissä kun toinen tai molemmat tuloista on 1, on myös lähtö ykkönen. Eli lähtö on nolla ainoastaan sillon kuin kumpikin tulo on nolla.
Tämä siksi että Manninen valitti juuri etten selvennä tuota tarpeeksi
Eli toisin sanoen kaikki paitsi 0 on ykkönen
vai siinäkö ei ole mitään muuta kun noi neljä lauseketta, eikä muita numeroita ollenkaan
Mystistä
Kun piirissä on kaksi tuloa niin sen totuustauluun ei tule kuin nuo neljä lauseketta sillä siinä on jo kaikki mahdolliset vaihtoehdot.
Siis nuo luvuthan ilmoitetaan binääreinä eli luku voi olla vain joko 1 tai 0.
Kyllä susta insinööri vielä tulee.
Yhtä varmasti kuin sinusta röntgenhoitaja
HURAA! Et oo ees sanonu tuota mulle! Piirrä mulle kuva sinusta ja minusta ;).Ossaakko piirtää yhtä romanttisia ku meiti piirsi sulle?!
Hitto, oishan mun pitäny toi tietää. Samoja ihanuuksia jouduin minäkin lukemaan.
Vanhaksi käy mies.
Mutta sentään arvasin että jotenkin tuo ketkuilu liittyi binääreihin. Piirrähän pois AC/DC, jään innolla odottamaan taiteellisia lahjoituksiasi
Jaahas, täytyy piirtää jahka tästä tursajaisista selviän täysin.
Mitä on juosta 1500 ihmisen edessä munasillaan? Melko poikamiehistä...
Kohta voi olla melko kylmää ja sitten yhtäkkiä ukkomiesmäistä
Kylmää täällä ei ole kuin Willen keittämä kahvi
Pistä mikroon
Lähetä kommentti