Silirimpsis, Tulipa perjantaina vietettyä elämäni ensimmäinen sairasloma. Torstaina minua yritettiin houkutella viikonlopuksi töihin. No minä kieltäydyin kerran, kieltäydyin toisenkin. Kolmannella ja neljännellä kerralla sanoin katsotaan nyt. Noh, sitten kun viidennen kerran pyydettiin niin jouduin suostumaan. Perjantaina olinkin sitten jo asennoitunut siihen että viikonloppu menee töissä. Sitten vähän yli kymmenen paiskin hommia hirveällä tahdilla kun oli aikamoinen kiire, niin tottakai onnistuin liiskaamaan sormeni. Siitä sitten työterveyshuoltoon ja päiväni loppui hyvin lyhyeen. Pääsin jo puoliltapäivin ajelemaan kohti kotia, kolmen päivän sairasloman saattelemana. Sormi oli tyylikkäästi paketissa. Tosin sehän ei estänyt auton rassausta eikä kalastamista viikonloppuna ja sen myös huomasi siitä sideharsosta joka oli joskus kuulemma ollut valkoinenkin...
Että semmonen viikonloppu. Lopputilikin häämöttää, sillä tämä on viimeinen työviikkoni tältä kesää. Ja sitten alkaakin tämän kesän pisin lomaputkeni sillä koulu alkaa vasta tiistaina. Eli ruhtinaaliset 3 päivää olisi lomaa luvassa. Maanantai varmaan meneekin Tampereelle muuttaessa. Sitten alkaakin se ihana yhteiselo tuon pahamaineisen ukkomies Willen kanssa. Siitä ei kyllä ainakaan mitään hyvää seuraa mutta onhan se sentään edullisempaa asua kahdestaan. Kovat kokkisodat on ainakin luvassa. Willekin on näköjään herännyt kuolleista, tai siis hänen bloginsa on herännyt kuolleista, valitettavasti.
Tällä viikolla olisi tulossa pari kappaletta poikamiehiäkin tulossa kylään, tosin toinen niistä tulee vaan pyörähtämään siksi aikaa kun hänen naisensa pääsee töistä. Ja kuten arvatakkin saattaa kyseessähän on puheenjohtajamme Matti! Tai nyt jo voisi sanoa että EX-puheenjohtaja. No eipä tämä toinenkaan poikamies ole paljoa sen parempi, siis Pikvi. Viikonloppunakin vaan kuskasi naisia Jyväskylään, ja kehtasi vielä valehdella että on muka viemässä kaveriaan Laukaaseen että hän saa autonsa sieltä. Ei hyvältä näytä kerhon tulevaisuus. Noh, onneksi perjantaina on sentään kriisikokous, ja oletankin että minusta tehdään jälleen puheenjohtaja sillä minun valtakautena kaikki oli paljon paremmin. Minä sentään sain jotain aikaankin kerhon eteen.
Mutta koeaika-jäsen Emeritus on osoittanut tällä erää hyvinkin poikamiehisiä. Hänen kanssaan tuli oltua pariinkin otteeseen kalalla viikonloppuna ja kovasti mies väitti ottavansa tällä kertaa koeajan varman päälle. Ja komea poikamiesparta hänellä ainakin on.
Poppi jytää: Ässät - Salattu rakkaus
Popista pöllittyä: "Tuli aamu kun viereltäs heräsin, sinun silmissäs näin eron kyyneleet.
Et voi olla mun kainalossa, kun kuva toisen on lompakossa"
maanantaina, elokuuta 13, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Höpö höpö. Minä jatkan vielä eläkeikään asti puheenjohtajana. Se on totta, että kerholla menee huonommin kuin perustamisen hetkellä. Kun eivät nuo perustajajäsenet ole ollutkaan minua lukuunottamatta niin poikamiehisiä. Kaksi jo eronnut kerhosota ja yksi pyörähtänyt kerhon ulkopuolella.
Sinä kyllä olet pilannut maineesi jo kauan sitten. Kyllä meikälle jaksoit marmattaa naispuolisista kavereista mutta nyt kun itse olet samassa (tai pahemmassa)tilanteessa niin ollaan kuin vastasyntynyt pulmunen
Tuomaksesta puhheenjohtaja!
Tuo minun valehtelu oli pakollinen teko. Täällä kun ei ole yleensä taipumusta suurennella asioita. Minä kävin vain viemässä naispuoleisen kaverini jyväskylään miesten luo.
Monelta se kriisikokous pidetään? Minulla on nimittäin töitä perjantaina.
meikä ei edes välttämättä ehi perjantaiksi sinne vasta kun josks tosimyöhään
millon masa lähtee seinäjoelta?? jos tulisin junalla sinne??
Lähetä kommentti