Onpa taas aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut. Juhannus oli ja meni, Ja juhannusheila oli ja meni....eiku eihän mennytkään...eikä muuten ollutkaan. Juhannusaatto tuli oltua naapurissa, eipä siellä mitään ihmeellistä ja mainitsemisen arvoista tapahtunut. Lauantai sitten menikin itsekseen kalalla. Eli aika rauhallinen juhannus tuli vietettyä.
On ollut loppukesällekkin monen näköistä suunnitelmaa. Ensin oli suunnitelmissa että muutamat festarit mutta nyt nekin suunnitelmat on vähän muuttuneet, ja voikin olla että en käy missään festareilla, korkeintaan vauhtiajoissa. Nyt näyttää vähän siltä että viikonloppujen vapaa-aika menee harrastusten parissa, eli asetooni höyryissä, kynäruisku kädessä... Eli vaappujen valmistus karkaa varmaan hiljattain käsistä, ja aika pahasti! Mutta siitä sitten lisää mahdollisesti myöhemmin lisää.
Töissäkään ei ole tapahtunut oikeastaan mitään erikoista. Eilen mainitsin esimiehelle etten voi olla elokuun loppuun asti töissä vaikka sopimus on sinne asti, sillä koulu alkaa 20.8. Hän siinä kyseli että minne kouluun olen menossa ym, ym. Ja sitten hän sanoi että sinuahan näkeekin sitten täällä ainakin 4-5 seuraavaa kesää. Että ei varmaan tarvii olla tulevia kesiä työttömänä ellen itse halua.
Ja ilmeisesti kärnä tullaan pitäämään 6-8 päivä heinäkuuta.
Poppi jytää: Kilpi - Savuna ilmaan
Popistä pöllittyä: "Seisoit edessäin, en saa sua mielestäin. Paikoilleni jäin, kun sinut näin. Ne minuutit mä muistan kun mua kidutit katseella. Sä hymyilit ja sitten pois vain katosit. Kuin savuna ilmaan."
tiistaina, kesäkuuta 26, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Entäs nuo kesän lapin kalareissu suunnitelmat. Ne tais loppua silloin kun töitä alkoi pukkaamaan.
Olen kyllä huomannut että aina kun jotain suunnittelee etukäteen niin suunnitelmat muuttuu lähes poikkeuksetta. Siksi en hirveästi mitään yleensä suunnittelekkaan.
Kunhan suunnittelee tarpeeksi paljon kaikkea niin kyllä niistä joku joskus onnistuu (tämä ei tietenkään päde säpinöihin, ihan sama miten paljon niin poikamiehenähän sitä vaan pysytään)
Oli kyllä aika huono uhoaminen mutta uhoaminenhan kannattaa aina.
Lähetä kommentti