tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Maanantai ei mittään, Tiistai ei mittään...

Otsikossa olikin minun kahden viikon tapahtumat. Eipä ole tapahtunut oikeastaan mitään kerrottavan arvoista mutta kirjoitetaan nyt jotakin kun en ole aikoihin kirjoittanut. Tosin tämä blogi on muutenkin ollut aika hiljainen viime aikoina. Eipä siis ole tullut tehtyä oikein mitään muuta kuin töitä ja vapaa-ajat on tullut vaan oltua tekemättä mitään. Viikonlopun olin keski-suomessa muttei sielläkään tapahtunut juurikaan mitään, kalalla tuli käytyä lauantaina. Ainiin, tulihan lauantaina katsottua euroviisuja mitkä menikin aivan loistavasti! Hyvä suomi! Nimittäin löin 40€ vetoa siitä ettei suomi ole kymmenen parhaan maan joukossa ja nyt olenkin 40€ rikkaampi. Jääkiekkoakin tuli katseltua, eihän se oikein vahvasti mennyt. No jos kisoista pitää jotain hyvää sanoa niin ehdottomasti välimusiikit tai ei oikeastaan muut kappaleet kuin eläkeläisten. Eipä olisi uskonut että Jääkiekon MM-kisoissa soi tauoilla eläkeläiset.

Torstaina olisikin sitten vapaapäivä joka on kyllä aivan turha. Mielumminhan tuon olisi töissä kun ei yhden päivän takia viitsi kotiakaan lähteä. No saatankin lähteä huomenna puheenjohtajan luokse Seinäjoelle jonne myös mahdollisesti Pikvi on tulossa, tai ainakin sinne suunnalle. Viikonloppuna onkin varmaan lähdettävä jälleen keski-suomeen. Viikonlopuksi ei olekkaan mitään suuria suunnitelmia mutta kalalla varmaan joutuu käymään.

Ainiin ja lopuksi vielä kahden viikon säpinät....Mitä ne on? Eipä ole ollut pienintäkään säpinää koko kahden viikon aikana, eli poikamiespysti taitaa kallistua minun suuntaan.

Poppi jytää: Eipä jytää mitään. Päässä soi sama kappale mikä on soinut jo yli viikon eli Zen Cafen Rysty

6 kommenttia:

manninen kirjoitti...

Et sinä kyllä ole pystiä saamassa

Wille kirjoitti...

Ei ole kyllä kumpikaan teistä.Vieläkö kehtaatte sitä kumminkin havitella?

Wille kirjoitti...

Ja toi otsikko ei oikein sovi AC/DC:n tilanteeseen. Et sinä enää työtön ole. Mitähän Hector tuumaisi kun kuulisi?

AC/DC kirjoitti...

No paremmin se minun tähänhetkiseen tilanteeseen sopii kuin työttömyysaikaan, silloin tuli sentään vielä tehtyä jotain. Ja nyt on ehkä enemmän vapaa-aikaakin kuin silloin.

Wille kirjoitti...

Niin joo, silloin oli jätkä jäähylläkin koko ajan.

AC/DC kirjoitti...

Se oli sitä hurjaa nuoruutta...