keskiviikkona, maaliskuuta 07, 2007

Uusi Freddy Kruger on syntynyt

Heinä kertoi minulle eilen että olen esiintynyt hänen unessaan. Kyseessä ei todelakaan ollut mikään sellainen uni, vaan kuulema lähempänä painajainen. Unen tapahtumapaikkana oli Saarijärven kirkko ja sen kuviitteelinen wc-tila, jossain käytävälabyrintissa maan alla. Meikeläisen rooli tässä irvokkaassa unosessa oli Saarijärven kirkon kummitus. Kyseessä ei tainnut olla mikään Nössö-Casper vaan ilmeisesti olin aika ahdistava pirulainen. Ilmestyin peileihin kun Heinä katsoi niihin ja sitä rataa...Niinhän sitä sanotaan että unissa esiintyneet henkilöitymät ovat vaikuttaneet jotenkin unen nukkujan alitajuntaan. Vaikutus se on kai negatiivinen vaikutuskin. Mutta yhden negatiivisen unen takia ei kannata vielä menettää yöuniaan. Heinä tosiaankin on uneksinut minusta ennenkin. Uni nro 2:sessa meikä, vahingossa ilmeisesti, tapoin Jöötin kummilapsen rasvaamalla häneen vääränlaista rasvaa. Että näin täällä tänään. Lopetan tilitykseni juuri laatimaani arvoitukseen: Mistä tunnistaa todellisen Kroonisen Poikamiehen, joka on saamassa tulevan vuoden poikamiespystin? Siitä että naiset näkevät hänestä vain painajaisunia. Kauniita unia kaikille blogin lukijoille.

Päässä soi: Eläkeläiset: Humppakummitus

12 kommenttia:

AC/DC kirjoitti...

Olet sinä kyllä aika pelimies kun olet jo naisten unissakin!

manninen kirjoitti...

Mieluummin painajaisissa kuin jäähyllä!

AC/DC kirjoitti...

Sama asia

manninen kirjoitti...

No emmä nyt tiiä...

Anni kirjoitti...

Eikös Freud sanonut sen jotenkin niin että uni on (salatun) toiveen (valepukuinen) täyttymys.
Päättele siitä sitten oliko toiveena kirkkohäät saarijärvellä ja piinaavan poikamieselämän päättyminen? :D
(ehkä on parasta että joku vie nuo psykankirjat multa pois)

Heinä kirjoitti...

Tai sitten meikä toivoo että manninen kuolee

Anni kirjoitti...

Se ois ollut se toinen arvaus, mutta ajattelin kerrankin olla niin kiltti etten kirjoita sitä...

manninen kirjoitti...

Tällä blogilla ei kannata olla kiltti. Entäs sitten se vauvantappamisjuttu. Tarkoittaako se sitä että heinä haluaa minun tappavan Jöötin kummilapsen?

Anni kirjoitti...

No jos sen piti olla se valepukuinen täyttymys niin ei vissiin? Tosin mistä sitä tietää.
Mutta ei Heinä varmaankaan olisi niin julma.

manninen kirjoitti...

On se...

Wille kirjoitti...

Niin on. Minua viatonta ukkomiestäkin piiskaa.

manninen kirjoitti...

"No älä nyt..."
"Otappa nyt itseäsi niskasta kiinni..."
"Ajattele nyt järjellä..."
"Ota pari kaljaa niin kyllä se siitä..."