Noniin, nytpä on sitten poikamies matka saatu päätökseen. Eli eilen saavuimme iltapäivällä Haapavedelle. Melkein heti sinne saavuttuamme lähdimme hakemaan Manniselle Teeveetä. No autoonhan se sopi helposti, niin helposti että Wille joutui jälleen matkustamaan peräkontissa. No siinä sitten alkuillasta Wille kokkasi jälleen melkoiset pöperöt. Mutta hän varmaan kertoo niistä tarkemmin sitten omalla blogillaan. Oli ainakin aika eksoottinen ateria.
No mutta sitten itse aiheeseen, eli säpinäkisaan! Eli lähdimme sitten kuitenkin Ylivieskaan ravintola vieskaan jossa piti esiintyä Viikate mutta perui keikkansa niinkuin Manninen tuossa jo aikaisemmin mainitsi. Porukkaa sinne lähti kaksi autollista ja kaikki osallistuivat säpinäkisaan. Matilla oli parit säpinät kun hän oli jutellut naispuoleisille henkilöille ja Manninen sai yhden säpinän kun eräs naikkonen tönäisi häntä. Ja niinhän siinä kävi että minulle ja Wille "pelimies" Senaattorille tuli tasapeli, eli kummallakaan ei ollut pienintäkään säpinää!!! Ja näillä muilla säpinäkisaan osallistuneilla olikin sitten vähän enemmän säpinöitä, en edes pysynyt laskuissa mukana. Yllätyin kyllä itsekkin Willen säpinättömyydestä, omastani en juurikaan yllättynyt sillä olinhan minä melkein vuoden poikamies viime vuonna. Loppuillasta sitten lähdimme takaisin Haapavedelle jossa yövyimme. Tänään sitten ajelimme sieltä takaisin keski-suomeen.
Tässä oli poikamiesreissumme pääpiirteissään, muut jäsenet saavat lisäillä jotain jos unohdin mainita jotain tärkeää.
lauantaina, maaliskuuta 03, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Unohdit kertoa ainakin hauskoista biiseistä mitä poistullessa kuuntelimme, kuten "mies yli laidan".
Samoin jollain sähkömiehellä tais olla jollain lailla sisäisiä säpinöitä.
Muutenhan matka sujui mainiosti. Sai nähdä millaisessa luukussa Manninen asustelee ja miten siellä koko ajan pyöri naisia vierailuilla, ei vaan mun kämpässä käy.
Eikä mun kämpässä.
Sisäisiä säpinöitä?:D
Kai ne nyt pyörii kun vierailemassa on tuollaisia alfa-uroksia. Kun olen yksin niin tilanne on aikalailla toinen...
Eipä oo näkynyt mun kämpässä naisia vaikka kyseiset omega-urokset ovat vierailleet siellä eli eiköhän se johdu ihan sinun kämpästäsi ja karismastasi.
Olet kyllä itsekkin niitä naisia kahvitellut kämpilläsi. Ja kyseessä ei tainneet olla mitkää koulukaverit...
Lähetä kommentti