Eilen oli taas karaokea marjuskassa. Koska melkein kaikki olivat ryypänneet jo tiistaina niin meno oli aika vaisua. Lauloin silti kaverini kanssa Sian nimimerkillä Burger king brothers. On se vaan hienoa aiheuttaa pahennusta. Toisena biisinä vedin solukaverini kanssa Eppujen Poliisi pamputtaa taas. On muuten mukava biisi vetää. Koko iltana ei tapahtunut ylläripylläri mitään poikamiehisyyttä vaarantavaa.
Illan aikana sattui silti muitakin hienoja asioita. Meikä löysi flanelipaidat uudestaan. En ole pitänyt sellaista moneen vuoteen, mutta nyt kun äippä oli ostanut yhden niin panin sen sitten baariin päälle. Vanhat nostalgiset muistot tulvahtivat mieleeni ja päätin että pikimmiten pitänee ostaa muutama. On ne vaaan legendaarisia.
Toisen hienon löydön löysin kun pelailimme ennen baariin menoa erilaisia pelejä jollain pelihärpäkkeellä (olisko ollut gube). Huomasin että oli peli mikä tahansa niin meikä on aina paskin. Pelasimme ajopeliä, nyrkkeilyä ja bongorumpu peliä jossa pitää soittaa biisien tahtiin muovisiarumpuja jotka on kytketty pelikoneeseen. Autopelissä en päässytkertaakaan maaliin. Nyrkkeilyssä sain turpaani vaikka vastustajalla oli minua paljon huonompi äijä ja bongopelissä paras oikeiden lyöntien putkeen meno oli muistaakseni joku 16 kun muilla oltiin jossain 30-50 välimaastossa. Olenkohan minä missään pelissä hyvä. Ainoa tietokonepeli jossa meikä voisi jonkun jopa voittaakkin olisi varmaan worms. Biljardiakin olen joskus pelannut ja jopa voittanutkin. Pro pokerissa peittosin tässä muutama päivä sitten kolme äijää, mutta luulen että onnella oli suurempi vaikutus kuin taidolla. Lautapeleissäkin tuuri on melkein yhtä suuressa asemassa kuin taitokin, eikä muistu kyllä mieleen olisiko jotain sellaista missä olisin erikoisen hyvä. Shakkia tykkäsin pelata vaikka olenkin siinä ihan paska, taitoja kyllä pitäisi kohentaa, Siksipä haastan kerhomme puheenjohtajan harjoitushenkiseen shakkipeliin. Onpahan taas yksi nolo häviö mitä muistella sitten poikamiespatuna.
Päässä soi: Eppu Normaali: Poliisi pamputtaa taas
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Mutta muistaako Manninen kuka oli lukiossa paskassa häviämisen mestari?
Mutta epäonnea pelissä, onnea..
AAAAARRRR`GGGH! Tuo oli kyllä jo niin hirveää että sut pitäisi nostaa syytteeseen.
Ja eilisen hävioputkeni ansiosta mulla pitäis kyllä olla aika helvatan hyvä tuuri...Se siitä sananlaskusta sitten.
Shakki haaste on otettu vastaan. Sittempähän nähdään kuka matti ja patti.
Kumpi Matti, kumpi PATU
Eiköhän se puheenjohtaja, uskomattomalla matikkapäällään, voiton vie taistelussa
Lähetä kommentti