Kaippa se pitää täälläkin toivottaa kun veto, josta varmaan kerrotaan myöhemmin meni minun osalta mönkään.
Faktoja ystävänpäivästä:
- Alunperin Roomalainen juhla. Nuorukaiset kokoontuivat luolaan ja uhrasivat vuohia ja koiran. Jonka päätteeksi he läksivät bilettämään vuohen nahka päällä ja ruoskivat vastaan tulijoita.
- Valentinus tuli mukaan vasta 400-luvun lopussa.
- 1300-luvulla Rankassa ja Englannissa siitä tuli rakkauden juhla. Siinä vaiheessa homma näköjään karkas käsistä.
- 1800 luvulla unohtui euroopassa mutta yleistyi jenkkilässä. Täällä varmaan tajuttiin poikamiehisyyden hyvät puolet.
- Suomessa vietetty 1980-luvulta lähtien. Ennen kaikki oli paremmin.
- Mutta onneks suomalaiset on siitä viisaita että täällä tämä on ystävän päivä eikä pelkästään rakastavaisten juhla.
- Joulun jälkeen lähetetään eniten kortteja.
- Ja uskomus ameriikasta. Ensimmäinen mies joka kävelee ystävänpäivänä naista vastaan on naisen "se oikea" eli poikamiesten kannattaa pysyä ystävänpäivinä vähintään kahdeksan seinän sisällä.
Siitäkin huolimatta vaikka tämä ei ole kovinkaan hyvä päivä aatteen kannalta: Hyvää ystävänpäivää rakkaat lukijat!
Hevi raikaa: NMB - yksinäinen
ps. Ystävän päivän kunniaksi uusi kolumni kotisivuillamme. www.geocities.com/poikamiehet
keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Minä olen edelleenkin nollilla meidän vedossa.
Nolla-Pikvi
Kyllä mulle Jööti tärräytti, mutta sekin oli ryhmä toivotus, mutta en ala nussimaan pilkkuakaan tässä asiassa.
Lähetä kommentti