sunnuntai, tammikuuta 14, 2007

Elämä hymyilee I:^ )

Olin viikon raamattukurssilla Karkussa ja nyt olen saapunut tänne veljeni ukkomieskämpille. Ei tämä kylläkään paljon eroa poikamieskämpästä, paitsi jos tämä olisi poikamieskämppä niin omistajakin olisi täällä eikä riiustamassa Karstulassa.

Selvisin poikamiehenä tuon viikon, eikä oikeastaan ollut mitään vaaranpaikkojakaan matkalla. Kurssiin osallistui yks ukkomies, kolme poikamiestä (minä mukaanlukien), neljä mummoa, kaks vapaata naista joista toinen oli 35 ja toinen 24. No tuon nuoremman lentoemäntäpimun kanssa tuli jotain juteltua, mutta ei mitään vakavaa. No halashan se mua mutta niin hän halaili kaikkia muitakin. Itse asiassa en muista milloin edellisen kerran on nainen halannut minua. ..... Nyt muistan kävimme keväällä erään naisen ylioppilasjuhlissa niin minä naisteniskijä veljeni esimerkin mukaisesti halasin häntä. En tuntenut ylioppilasta ennen tilaisuutta enkä myöskään tilaisuuden jälkeenkään. No yks niistä poikamiehistä oli Simppa, josta olen useimmille teistä kertonutkin. Hän on vähän päälle kolmenkymmenen ja poikamies. Onhan hänelllä ollut muutamia heikompia hetkiä. Häneltä olen kuullut paljon poikamiesjuttuja. Esim. hänellä oli poikamieskerho kavereiden kanssa ja sitten kun joku kerholaisista meni naimisiin niin jäljelle jääneet jäsenet lauloivat hautajaisvirren häissä. Tällä hetkellä Simppa on ainoa poikamies siitä kerhosta eli hänelle kävi niinkuin minulle tulee käymään.
Päivät kuluivat tunneille istuessa, syödessä, lenkillä käydessä, saunoessa, syödessä, iltaa istuessa, syödessä ja nukkuessa. Ja ruoka oli hyvää. Ja mikä tärkeintä kävin heittämässä jo talviturkin pois. Tänään harrastimme myös tanssimista autolla. Olimme menossa kirkkoon paikan hiacella niin Vammalan keskustassa olevassa kiertoliittymässä auto heitti nätin piruetin.

Kuten näette niin puheet pystin & puheenjohtajuuden kirouksesta ovat aivan pötyä. Minulla menee nyt niin hyvin että hieman jo hirvittää.

Hevi raikaa: U2 - With Or Without You

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Simpan tarina kuullostaa aika masentavalta. Musta vähän tuntuu että se saa oman variaation meidän kerhossa. Mannisen tarina...

Matti kirjoitti...

Jos tällä kerholla menee joskus niin huonosti ette ainoastaan yksi jäsen on jäljellä niin se jäsen oon minä. Itsekkin kun viimeks sulle soitin olit rehveillä.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä ei ole rehvit jos sattuu menemään samaan paikkaan odottamaan kyytiä. Luulisi sinun tietävän mitä rehvit ovat kun kerta pääsit jo melkein sellaisille.

Matti kirjoitti...

Selität vaan. Tilanne kuulosti oikein romanttiselta silloin kun soitin sulle. Itsehän en tiedä rehveistä ja riiamisista mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä te molemmat enemmän tiedätte rehveistä kuin minä.

Anonyymi kirjoitti...

On sinulla enemmän rehveiksi laskettavia tapauksia mitä minulla. Mun rehvit on kaikki jotain, meen kaverin kanssa kahville juttuja...

Matti kirjoitti...

Mielestäni ne rehvit taitaa olla jotain juotavaa. Oiskohan joku drinkki.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmankos oletkin absolutisti

Anonyymi kirjoitti...

Tai joku siihen suuntaan...

Anonyymi kirjoitti...

Miksi sanotaan ihmisiä jotka eivät vastusta alkoholia, mutta eivät juo itseään humalaan???

manninen kirjoitti...

Miksi meikä näkyy anonyyminä. Saatanan paska blogger...