En halua tällä otsikolla mitenkään yleistää Mannisen epäluotettavuutta mutta otsikko viittaakkin eilisiltaan. Eli Manninen muistaakseeni kehui Willen kokkaustaitoja tuolla vihollisemme blogilla. Eilen oli tämä ylimainostettu Willen kokkausilta. Ruoka kyllä syötiin kokonaan mutta puolet siitä söi mökkinaapurin koira. Wille kokkasi jotain epämääräistä nuudelimössöä jonka hän onnistui vielä polttamaan pohjaankin. Ruoka näytti aivan hirveälle mutta ei se maku ollut paljoakaan ulkonäköä parempi. Wille kyllä onnistui järjestämään itselleen koko illan kohokohdan, eli hän kaatoi puolet nuudelimössöstään syliinsä. Siitä sitten riittikin puheenaihetta loppuajaksi, eli noin neljäksi tunniksi. Kaikenkaikkiaan oli harvinaisen tylsä lauantai, en muista yhtä tylsää lauantai-iltaa sitten juhannus-gineksen.
Eli viikonloppu oli jälleen aikalailla poikamiehinen, tosin Matti saattaa jo ehkä vähän johtaa pystikisaa mutta täytyy kai ottaa hirveä loppukiri ja haalia se pysti itselle...
sunnuntai, joulukuuta 03, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Ihan hyvää se oli.
Willellä ei ollut mitään paineita laittaa hyvää ruokaa kun meikä ei ollut syömässä
Ehkä asia oli juuri päinvastoin. Sinulle tekiessä tarkoituksena oli tehdä pahaa ruokaa, mutta epäonnistuin.
Oliko nyt sitten tarkoitus tehdä hyvää ruokaa?
No oli. Tällä kertaa syömässä oli myös naisia ja niillehän pitää aina tarjota parastaan.
Aijaa meikä on tarjonnut aina vaan pienintään...
Mutta joskus se pieni on parasta mitä voi tarjota.
Sitten ollaan jo aika PIENIosaisia.
Huono
"Pieni nokipoika vaan, uunin piippuun katoaa"
Tosi huono ja kaikenlisäksi jos sen ajattelee kaksimielisesti niin raiskaa vanhan kunnon lastenlaulun.
Onko pakko ajatella aina kaikki kaksimielisesti
Pakko ei ole kuin syntyä ja kuolla.
Lähetä kommentti