tiistaina, joulukuuta 05, 2006
Baariputkessa feat.Heinä
Tämänkertainen otsake ei ole irstas tai harhaanjohtava. Siinä ei vaan yksinkertaisesti mitään järkeä. Eli selitetäänpä taas hieman. Jo eläväksi legendaksi omiensa joukossa muodostunut Heinä saavuttaa tänään mie...naisen iän. 18 tärähti lasiin ja tielläkin ollaan vielä pysytty. tosin ei kauaa. Heinä viedään nimittäin tänään ensimmäistä kertaa paskarattaaseen (paikallinen teinihelvetti ilman teinejä, ja jonka surullisenkuuluisista viimeisistä hitaiste meikä on tilittänyt tänne jo aiemmin). Ja pitäähän minunkin sinne rymytä itsesäälissä painiskelemaan ja itseäni nolaamaan. Onneksi tämä ei ole kun toinen kerta baarissa tällä viikolla. kävin Kaesmaen kanssa eilen Marjuskassa (paikallinen räkälä, jonka karaokeilloista olen kertoillut myöskin), syitä en jaksa paremmin selittää, mutta jos kiinnostaa niin käykää vanitas vanitium blogilla lukemassa virallinen lausunto eilisillan/yön tapahtumista. Sen verran voin kuitenkin illasta kertoa että Marjuskaan oli tullut jukeboxi. Arvatkaapa minkä rallatuksen meikä sieltä pyöräytti kuulumaan. Oikein arvannut saa palkaksi natapaketin. Ne joille olen jo asiasta kertonut on turha yrittää arvata oikein. väärin saa tietenkin aina arvata.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
24 kommenttia:
Vielä jos vähän tarkentaa niin palkinto on nastapaketti.
Juliet jonesin sydän - Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin?
Rauli Badding Somerjoki - Tähdet, tähdet
Eläkeläiset - Jukolanhumppa
Viikate - Ei ketään jolle soittaa
Irwin - Rentun ruusu
Tapio Rautavaara - Kulkurin valssi
Mattihan monta veikkausta pisti menemään. Osataan sitä täälläkin. Paratiisi, Ikkunaprinsessa, Niin jykevää on rakkaus, Hopeinen kuu...
Eiku hetkinen jos oletkin Heinälle omistanut sen niin sitten se on ehdottomasti Paula Koivuniemi - Aikuinen nainen
Heinä ei ollut mukana, mutta kyseisen biisin olisi kyllä voinut omistaa hänelle.
Elsa -Kohtalon lapsi, Harva meistä on rautaa, Ace Of Spades, Paranoid,
Heinillä härkien kaukalon?
mää tiiän!
"Näin minä neitonen sinulle laulan", mikä sitten lieneekään biisin nimi
Ei osunut. Kyseessä on melko uusi biisi
Pelimies?, mikä kesä?
Ei sinne päinkään. Kysinen biisi on Willellekkin hyvin tuttu...
On niin helppo olla onnellinen
Maija Vilkkumaa - Kusipää
Matti ja Teppo - Näin se kesäloma toimii
Ruoska - mies yli laidan
Ruoska - Veriura
Onneksi olkoo Wille. On niin helppo olla onnellinenhan se oli. Eikö olekkin NASTAA?
Olen kyllä pettynyt kun en aikaisemmin tuota tajunnut, mutta kivaltahan se tuntuu jossain voittaa joskus. Olenpa taas masentuneella päällä. Nautitaan niin kauan kuin tätä kestää.
Tajusitko edes ihan hirvittävää huulta minkä mahdutin tuohon edelliseen kommenttiin?
Tajusin mutten kehdannut moittia sinua siitä. Kyllä minä sentään puujalat vielä tajuan, jos en muuta tajuaisikaan.
Ei haukku haavaa tee
Lähetä kommentti