Vietimme tuossa lauantaina kerhomme sauna-iltaa ja teimme sitä ennen matkan Jyväskylään. Lähdimme lauantaina ilta-päivällä jäsenten kanssa Jyväskylään, tosin Pikvi ei ollut mukana sillä hän oli töissä. Syy miksi lähdimme sinne oli,että kenelläkään ei ollut sinne mitään asiaa. Reissu oli aikalailla turha muuten, mutta saimme kuitenkin Karu productionin ilme galleriaan komeita kuvia. Koko reissun ehdottomasti komein kuva oli, kuva missä Manninen poseerasi Punaisen lyhdyn ikkunan edessä. Reisussa oli taas pientä kilpailuhenkeä, sillä kisaillimme siitä kenellä on vähiten säpinää reissun aikana. No niinhän siinä kävi, miten olimme arvelleetkin, eli Minulle ja Matille tuli tasapeli sillä kummallakaan ei ollut minkäänlaista säpinää ja Manninen hävisi, sillä hänelle tuli jatkuvasti naisilta viestejä! Ja lisäksi hänellä oli pientä säpinää hesburgerin myyjän kanssa.
Jyväskylästä päästyämme menimme meidän mökille viettämään poikamiehistä sauna-iltaa. Siellä ei tapahtunutkaan sitten mitään erityistä mainitsemisen arvoista. Grillasimme vähän makkaroita ja pihvejä, eikä niitäkään tarvinnut syödä ihan ähkyyn asti sillä Wille ei ollut matkassa mukana.
Eli viikonloppu meni todella poikamiehisesti, ainakin omalta osaltani. Lauantai-iltana vielä väkersin puoli kahteen asti vaappuja poikamiesverstaassani. Ja jälleen on hyvä lähteä uuteen viikkoon näin poikamiehisesti vietetyn viikonlopun jälkeen.
sunnuntai, marraskuuta 12, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
13 kommenttia:
Ei pojat enää osaa grillatakkaan. Parilla makkaralla pärjäävät. Eikä avantoa, missä uida. Olette te alas vajonneet. Kai sentään lumihangessa pyöritte?
Missä hangessa?
Kyllä siellä sen verran lunta on että voi kieriskellä.
No on sen verran, mutta kun se on kokokaan jäässä!
Kai sentään hypitte munasillanne pitkin jäistä peltoa?
Et olis itsekkään hyppinyt!
Tiedät itsekin että olisin.
jooooooo, Mies on niin tossus alla ettet saa edes lupaa lähteä meidän kanssa saunomaan! Tuskinpa vaan olisit juossut.
Niin, siitähän se oli taas kiinni. Luuletko että olisin muka halunnut tulla sinne saunomaan.
En luule, vaan tiedän!
Wille "luki kokeeseen"
Luin oikeastikin.
Pari nanosekunttia korkeintaan
Lähetä kommentti