Nyt ois sitten taas viikonloppu takana päin. Tuli oltua Stellaa katsomassa ja siihen se sitten jäikin. Tämä naispuoleinen kaverini, josta puhuin aiemmin, ei päässytkään kavereineen tähän tapahtumaan, kun hänellä oli kuulemma joku tentti lauantaina. Eli oli taas ihan perus viikonloppu, tuli tuolla kyllä juteltua useammallekin naispuoleiselle tuttaville mutta ei mitään sen erityisempää. Eli ei mitään mullistavaa pystikisaa ajatellen tapahtunut minun osalta tänäkään viikonloppuna. Matti tosin ehkä vähän kuroi etumatkaani kiinni, sillä ainakin minun mielestäni on katsottava vain etuna jos onnistuu noin varmat treffit menemään nurin. Kyllä sai huokaista helpotuksesta kun Matti soitti lauantai iltana ja kertoi tapahtumistaan, sillä aloin jo pelätä Matin tippumista.
Eli tästä on taas hyvä lähteä seuraavaan viikkoon kun on kerhon jäsenet vain vahvistuneet poikamiehisesti viikonlopun aikana.
maanantaina, marraskuuta 06, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
7 kommenttia:
Tuo Matin tapaus kyllä horjuttaa astetta pahemmin puheenjohtajan asemaa suhteessa poikamiespystiin. Jos Matti on onnistunut saman vuoden aikana pilaamaan kaksi naissuhdetta ennen kuin ne edes alkoivat niin siinä on todellinen vuoden poikamies.
Se VIP-kortti vie sut vielä ojasta allikkoon. Eikös siihen saa vielä seuralaisen mukaan...
Hei oikeasti. Summassaaren VIP-kortti ei vie muuta kuin herkältä poikamieheltä yöunet kun katsoo sitä känniläis meininkiä!
Viimeksikun siellä kävin niin kyllä siellä naisia pyöri vähän liiankin kanssa
Sullahan niitä nyt pyörii aina. Taidat viedä Jonin gigolomaineen.
Kyllähän siellä naisia pyörii, mutta väärään suuntaan...
Kukahan se gigolo täällä on
Lähetä kommentti